fbpx
Kiireen hallinta ja ajankäytön suunnittelu (1 pv)
J-impact järjestää nyt koulutuksen:

Kiireen hallinta ja ajankäytön suunnittelu (1 pv)

EUR

09.11.2016, Hotel Haven, Helsinki Unioninkatu 17, Helsinki 22 syyskuun, 2016 Sampo Korppoo

Itsensä kehittäminen

“Minulla on niin kova kiire, ettei aika riitä kunnolla mihinkään. Päivät kuluvat kiireellisten pikkuasioiden parissa ja keskittymistä vaativat tehtävät teen yleensä työajan jälkeen.”

Tuntuuko tutulta? Olisiko aika tehdä asialle jotain?

Jatkuva kiire on työelämän suurimpia vitsauksia. Samalla kun työn tekemisen tahti kiihtyy, mahdollisuus keskittyä käsillä olevaan työhön näyttää koko ajan vähenevän. Tutkimusten mukaan toimistotyötä tekevä ihminen pystyy keskittymään johonkin asiaan vain noin 15 minuuttia kerrallaan, ennen kuin jokin “kiireellinen” asia keskeyttää tekemisen. Kasvavat suorituspaineet ja jatkuvat keskeytykset lisäävät kiirettä. Kiire aiheuttaa stressiä ja liiallinen stressi heikentää suorituskykyä, jolloin kiire kasvaa entisestään. Jotakin pitäisi siis tehdä!

Kiire on kesytettävissä, mutta se vaatii suunnitelmallisuutta ja vahvaa itsensä johtamisen taitoa. Meidän on opittava erottamaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä ja raivattava aikaa niille tehtäville, jotka todella ratkaisevat menestyksemme. Meidän on myös tunnistettava oman energiatasomme vaihtelu ja huomioitava rytmisyytemme ajankäytön suunnittelussa.
Onko sinulla aikaa uhrata päivä oman ajankäyttösi parantamiseen?
 
Kenelle
Valmennus on tarkoitettu kaikille niille, jotka päivittäisessä työssään kamppailevat kiireen ja siitä aiheutuvan stressin kanssa. Kiire ei säästä sen enempää johtajia ja esimiehiä kuin asiantuntijoitakaan.

Hyöty osanottajalle
Osallistujat oppivat tunnistamaan oman kiireensä ja sen syyt, arvioimaan omien työtapojensa tehokkuutta sekä suunnittelemaan ajankäyttöään paremmin. Valmennuksemme tarjoaa lukuisia koeteltuja neuvoja ja työkaluja kiireen taltuttamiseksi. Valmennuksessa opittuja asioita voidaan soveltaa niin työhön kuin muuhunkin elämään.

Valmennuksen iltapäivä käytetään itsensä johtamisen taitojen kehittämiseen. Nämä taidot ovat tarpeen, jotta opitut asiat kyetään muuttamaan osaksi jokapäiväistä elämää ja työskentelyä. Oman ajankäytön hallinta on onnistumisen edellytys matkallamme kohti hyvinvoivaa, tasapainoista ja sytyttävää elämää.
 
Valmentaja 
KTM, valmentaja Tommi Lindholm on toiminut kansainvälisissä strategisissa, analyyttisissä ja myyntiä tukevissa asiantuntijatehtävissä ICT -teollisuuden, pankkisektorin sekä liikkeenjohdon konsultoinnin parissa. Tommilla on myös kokemusta yrittäjyyden ja innovaatioiden saralta. Aikaisempina työnantajina ovat toimineet mm. Nokia Oyj, Stanton Chase International sekä Nordea Oyj.
 
Osallistujat ovat kommentoineet kiireen taltutusvalmennustamme mm. seuraavasti:
”Avoin ja mukava ilmapiiri. Kouluttajalle täysi 10+. Hyvät ja kiinnostavat esimerkit.”
”Erinomainen päivä. Valmennus antoi paljon uutta tietoa ja käytännön vinkkejä oman kiireeni taltuttamiseen.”
”Huippu juttu, sain herätyksen!”
”Hyvä koulutus. Herätti ajatuksia ja antoi aikaa pysähtyä. Kiitos!”
”Suosittelen ehdottomasti kaikille ajankäytön kanssa kamppaileville!”
”Uusia näkökulmia asioihin! Varmasti hyödynnän saatuja oppeja työssäni – heti huomenna!”

 

OHJELMA

08.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

09.00 Tilaisuuden avaus

09.15 Miten kiire vaikuttaa suorituskykyymme?
• Kiire, stressi ja työhyvinvointi
• Kiire on sekä fakta että tunne
• Mitä kiireestä seuraa?
• Onko kiireinen ihminen tehokas?
• Voiko vähemmän olla enemmän?
• Oman energiatason vaihteluiden huomioiminen ajankäytön suunnittelussa

Harjoitus: Kiireilytesti. Oletko kissa vai päästäinen?

10.15 Tauko

10.30 Taltuta kiire – 5 askelta tehokkaaseen ajankäyttöön

Henkilökohtaisen ajankäytön suunnittelu:
• Onko kiire todellinen ongelmasi?
• Mihin käytät aikasi?
• Oman elämäsi menestysmalli?
• Koeteltuja keinoja kiireen kesyttämiseen?
• Miten saat hyvät päätöksesi elämään arjessa?

12.00 Lounas

13.00 5 Askelta tehokkaaseen ajankäyttöön -jatkuu

14.30 Kahvi

14.45 Tavoitteesta totta – Itsensä johtaminen ja oman elämän menestysmalli
• Elämä tasapainoon
• Miten asetan tavoitteita?
• Ratkaisukeskeiset askeleet tavoitteen saavuttamiseen

Harjoitus: Mitä oikeasti haluan? Miten saavutan sen?

16.00 Loppukeskustelu

16.30 Tilaisuus päättyy

Koulutuspaikka:
Hotel Haven, Unioninkatu 17, Helsinki

Aika:
09.11.2016

Hinta:
Tilaisuuden hinta on 790 eur/hlö + alv 24 %, joka sisältää koulutusmateriaalin, Tehosta työtapojasi ja kaappaa aikaa itsellesi -kirjan, lounaan sekä kahvitarjoilun. 

Peruutusehdot:
Osallistumisen voi perua kuluitta 2 viikkoa ennen tapahtumaa, sen jälkeen peritään 50 % osallistumismaksusta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitamme koko osallistumismaksun. Peruutus on tehtävä kirjallisesti. Estyneen osallistujan tilalle voidaan kuluitta vaihtaa toinen henkilö, tai vaihtaa osallistujan ilmoittautuminen toiseen kurssiajankohtaan.

Kouluttajan muut kurssit

Samankaltaisia kursseja