KurssitNyt järjestää nyt koulutuksen:

Palvelumuotoilua senioriasiakkuuksiin (1 pv)

Haluatko edelläkävijäksi senioripalveluiden kehittämisessä?

Seniorit ovat kasvava asiakasryhmä. Eläkeikää lähestyvillä on haaveita ja usein ostovoimaa. Neljäs elämänvaihe tuo mukanaan uusia tarpeita – uusia mahdollisuuksien polkuja sekä senioreille että palvelukehittäjille.

Palvelujen ja bisnesmallien kehittäminen senioriasiakkuuksiin on jo käynnistynyt useissa organisaatioissa. Esimerkiksi finanssisektorilla, rakennusalalla, kaupan keskusliikkeissä, erikoiskaupassa, terveydenhoidossa, operaattoreilla ja mediayhtiöillä on alkanut merkittäviä senioripalveluiden kehityshankkeita. Edelläkävijäorganisaatiot saavat kilpailuetuja senioripalvelujen markkinoilla.

Tule mukaan perehtymään teemaan, jossa voit valmentautua oman organisaatiosi edelläkävijäksi ja asiantuntijaksi:
– Näin kehität itsellesi erikoistumisalueen, jonka tarve markkinoilla on kasvussa.
– Jos jo olet senioriasiakkuuksien tuntija, pääset vaihtamaan näkemyksiä muiden aiheesta kiinnostuneiden asiantuntijoiden kanssa.
– Saat ideoita kohderyhmään soveltuvista suunnittelutyökaluista, liittyen mm. analytiikkaan, segmentointiin, yhteiskehittämiseen ja palvelumuotoiluun.

Kenelle?
– Esimiehille ja asiantuntijoille, jotka tekevät palvelukehitystä.
– Asiakaspalveluhenkilöstölle, joka on erikoistumassa senioriteemaan.
– Muille senioriteemasta, palveluinnovoinnista ja tutkimuksista kiinnostuneille.


Kouluttajat
Bisnesmuotoilu- ja viestintätoimisto Newborn Communicationsin asiantuntijat Hannu Mattinen ja Nina Hyyppä ovat tutkineet seniorimarkkinointia ja tehneet asiantuntijatyötä senioriteemalla.

Hannu Mattinen
Seminaarin moderaattori Hannu Mattinen on kokenut kokemuksellisten valmennusten vetäjä. Hänen iskulauseensa on: Simulate! Rethink! Innovate! Ajattelunsa hän ammentaa asiakasempatiasta. Hannu toimii senior business designerina Newborn Communications Oy:ssä ja Steps Ahead Oy:ssä.
Hannu on vetänyt 136 simulointityöpajaa neljällä mantereella, yhdeksässä maassa. Hän on erikoistunut palvelujen innovointiin. Hannu on kirjoittanut kolme teosta asiakkuustyöstä:
Storbacka-Mattinen-Korkman: RED – Relationship Experience Design (WSOY 2001);
Hannu Mattinen: Asiakkuusosaaminen: Kuuntele asiakastasi (Talentum 2006) ja
Hannu Mattinen-Sinikka Sierla: Tutkimusmatka lojaliteettimarkkinointiin – kuinka edelläkävijät uudistavat markkinointikäytäntöjä? (Talentum 2009).
Hannun blogi ilmestyy osoitteessa stepsahead.fi

Nina Hyyppä
Nina Hyyppä on seminaarin työpajojen toinen moderaattori. Nina toimii Newborn Communicationsissa senior business designerina ja partnerina. Hänen mottonaan on: Uniikkeja asiakaskokemuksia asiakasempatialla ja yhteiskehittämällä.
Nina on kaupallistamisen ja viestinnän ammattilainen. Hän tuottaa tarinoita sinne, missä niillä on merkitystä. Nina on erikoistunut strategiseen viestintään, konseptisuunnitteluun, sisältöinnovointiin ja lanseerauksiin (B2C, B2C, yhteisöt). newborncommunications.fi



VALMENNUSPÄIVÄN OHJELMA ja AIKATAULU

Klo 08.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
09.00 Tilaisuuden avaus
12.00 Lounastauko
14.00 Kahvi
16.00 Seminaari päättyy

Aamupäivän sisältö
Seminaari lähtee liikkeelle Newborn Communicationsin tuottamista tutkimuksista, jotka liittyvät markkinointiin, palveluinnovointiin ja asiakkuustyöhön senioreille.
– Skenaario seniorimarkkinoinnista – mikä on senioreiden asema kuluttajina?
– Mitä tiedämme senioreiden asenteista ja käyttäytymismalleista?
– Mitä seuraa siitä, että seniorit ovat niin heterogeeninen asiakasryhmä?
– Millaisia ovat parhaat käytännöt senioreiden segmentoimiseksi?
– Proaktiiviset asiakkuuksien hoitomallit senioriasiakkuuksissa.
– Toiset organisaatiot kehittävät senioreille omia palveluja – ja toiset eivät.

Milloin senioreille kannattaa muotoilla omanlaisia palveluita? Vaiko ei milloinkaan?
– Tarvitsevatko seniorit oman digitaalisen tarjoilun?
– Palveluinnovointi senioreille: tietämystä ja metodeita
– Miksi senioripalveluita kehitetään yhteiskehittämisen ympäristöissä?

Iltapäivän sisältö
Iltapäivän työpajassa käsittelemme caseja. Osallistujat voivat myös esitellä omia kehityshaasteitaan, joihin yhdessä kollegoiden kesken tuotamme ideoita ja ratkaisuja.
– Caseja senioriasiakkuuksien markkinoilta – Mitä niistä opimme ja miten voimme niitä itse soveltaa?
– Casetyöpaja. Työstämme yhdessä senioricasea. Tuotamme palvelun puolifiktiiviseen haasteeseen. Keskustelemme metodiikasta, luovuudesta ja erilaisista ratkaisumalleista. Vaihdamme kokemuksia.
– Klinikka. Osa osallistujista tuo omasta organisaatiosta seniorimarkkinointiin, palveluihin tai myyntiin liittyviä kysymyksiä, joista moderaattori avaa keskustelun.

Tämä seminaari on tehty paitsi tutkimustiedosta ja työkaluista, myös sparraamisesta ja vuorovaikutuksesta. Osallistujat vaihtavat näkemyksiä ja haastavat seminaarin moderaattorin omilla teeseillään. Luvassa on energinen seminaaripäivä ja verkostoitumista merkityksellisen teeman ympärillä!

Osallistujat saavat seminaarin päätteeksi veloituksetta Senioriasiakkuus 2018 -skenaarioraportin, jonka arvo 490 eur.

——————————

Koulutuspaikka:
Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

Aika:
26.9.2017

Hinta:
597 eur / hlö
(+ alv). Hintaan sisältyy koulutusaineisto sekä tarjoilut päivän aikana.

Alennushinta ryhmille:
Samasta organisaatiosta 2 tai useampia osallistujia: 497 eur/hlö (+ alv).
Kysy myös tarjousta isommalle ryhmälle (väh. 3 hlöä): Sampo Korppoo, p. 041 5106466, sampo.korppoo@ratekurssit.fi

Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle henkilölle.