Yritysakatemia järjestää nyt koulutuksen:

Jäähyväiset kiireelle – ajankäytön hallinta (1 pv)

Kiire on työtä ja työntekoa häiritsevä tekijä. Kiire tekee näkyväksi sen, mikä ei enää toimi. Aikaa ei voi hallita, kiirettä voi. Hae avaimet kiireen kesyttämiseen tältä kurssilta. Ota ensimmäinen askel!

Kiire voidaan määritellä hyväksi viholliseksi. Kiire laittaa ihmisen tekemään ja se johdosta saamme paljon asioita hoidettua. Huonosti hallittuna se on kuin tuli, joka tuhoaa ja saa ihmiset palamaan loppuun. Tule oivaltamaan, miten saat ajasta enemmän irti ja saat kiireestä oivan ja tehokkaan kumppanin menestyksen tiellä.

Kiireen syyt ovat moninaisia. Työtapojen sirpaleisuus, valtavat sosiaaliset kontaktit, tiukat aikataulut, korkeat laatuvaatimukset, uusien asioiden jatkuva opiskelu ja oman ajan hallinta uuvuttavat. Työn henkinen kuormitus ja kokemus kiireestä kasvavat. Kiire on ennen kaikkea tunnetila, jota on osattava lähestyä oikein. Toiset kaipaavat tehokkuutta ajankäyttöönsä, toiset pohtivat, kuinka suorittaa vähemmän ja rauhoittua enemmän.

Tuntuu, että kiire on vallannut koko elämän. Onko kiire ihan todellista vai voisiko olla niin, että lisäämme myös itse omaa kiirettämme?

Itsensä johtamisen taito auttaa kesyttämään kiirettä. Toinen tapa selättää kiirettä on tunnistaa omaan työhönsä liittyviä toimintatapoja. Kolmas hyvä tapa on hallita stressiin liittyviä puolustuskeinoja. Vauhtia suosivassa maailmassa korostuu itsetuntemuksen merkitys ja vastuullisuus omista valinnoista ja toiminnasta.

Tällä kurssilla paneudumme kunkin osallistujan omiin kiirehaasteisiin. Millainen kiirehtijä olet, tunnista oma kiirehtijätyylisi. Opit tekemään itsellesi oikeita kysymyksiä, joiden avulla kiire saadaan oikeisiin raameihin. Koska kiire on kehossa ja mielessä, tutustumme myös läsnäolon taitoihin ja stressinhallintaan. Ensiarvoisen tärkeää hektisessä työelämässä on oppia erilaisia itselle sopivia taukoja, rentoutumiskeinoja ja lepohetkiä. Opit myös karsimaan päivästäsi pois vääriä ja haitallisia rutiineja. Tilalle saat rutiineja jotka energisoivat sinut. Samalla työn tehokkuus kasvaa ja voit paremmin.

Kurssi soveltuu erinomaisesti: esimiehille, johtoryhmien jäsenille, tiimien vastuuhenkilöille, pääluottamusmiehille ja kaikille jotka kokevat painivansa kiireen kanssa.
 
Kouluttaja:
VTM, psykoterapeutti Merja Vuorinen, Easy Living Oy

OHJELMA
Ilmoittautuminen, kahvitarjoilu ja
materiaalin jako klo 8.30
Lounas klo 12.00–13.00
Iltapäiväkahvi klo 14.00
Koulutus päättyy klo 16.00

Sisältö

– Kiire – mitä kiire on?
– Kiireen alkukartoitus
– Omat henkilökohtaiset kiirehaasteeni – kiirehtijätyylit
– Erilaisten kiirehtijätyylien oikeat ja voimaannuttavat kysymykset
– Hyvän elämän ja hyvän työelämän aikapörssi – sijoituksia parempaan aikasuhteeseen
– Hyvän elämän tasapaino – ensimmäiset askeleet
– Jos olisi vähemmän kiirettä ja enemmän aikaa, niin…
– Johda itseäsi hyvin – menesty ja energisoidu
– Keho, mieli, tunteet, arvot, työ
– Esteiden ja uskomusten tunnistaminen ja ylittäminen
– Kiireelliset vai tärkeät ensin?
– Läsnäolon taito, harjoittelua
– Stressinhallinta ja rentoutuminen
– Miten vahvistaa muutosta?
——————————-

Koulutuspaikka:

Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, 00100 Helsinki

Ajankohta:
17.09.2019 klo 9.00–16.00

Hinta:
590 euroa
/hlö + alv 24 %.


Ilmoittautumisen peruutusehdot:

Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Peruutuksesta ja 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä muutoksista veloitetaan toimistokuluina 15 % koulutuksen hinnasta. Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Peruutus on tehtävä kirjallisesti.

 

Ilmoittautuminen sulkeutunut.

Koulutus on peruttu.