Yritysakatemia järjestää nyt koulutuksen:

Uusi työaikalaki – työaika ja lepoajat, lisä- ja ylityö, työaikapankki ja vaihtelevat työajat (1 pv)

Käsittelemme koulutuksessa uuden työaikalain ja sen muutosten vaikutusta palkkahallintoon.

Työaikalaissa rajoitetaan enimmäistyöaikoja ja säädetään lepoajoista.

– Mitä muutoksia säännöllisen työajan järjestämiseen ja lepoaikoihin on tulossa?
– Muuttuuko työajan määritelmä?

Jatkossa laissa säädetään työajan enimmäismäärästä ja vanhat ylityökiintiöt poistuvat. Työnantaja ja työntekijä saavat jatkossa sopia ns. joustotyöajasta, jossa vähintään puolet työajan sijoittamisesta ja työntekopaikasta on työntekijän päätettävissä.

– Miten työaika rekisteröidään, kun sitä tarvitaan vuosilomapalkan laskemista varten?

Liukuvan työajan järjestämiseen on niin ikään tulossa sekä joustoja, että rajoitteita.

Työaikapankkia koskevat säännökset lisätään työaikalakiin. Työaikapankkia koskevassa sopimuksessa on sovittava muun muassa siitä, mitä eriä pankkiin voidaan säästää ja miten säästettyä aikaa pidetään vapaana. Työaikapankista voidaan sopia työpaikoilla työnantajan ja henkilöstön kesken.

Työaikalain mukaan maksettavia korvauksia ovat lisä- ja ylityökorvaukset, varallaolokorvaus, sunnuntaityökorvaus ja viikkolepokorvaus. Ennen kuin voidaan määritellä ylityötunnit, pitää olla selvillä säännöllinen työaika ja lisätyö. Työaikalaissa on yksiselitteisesti määritelty säännöllinen työaika sekä lisä- ja ylityö.

– Tuleeko lisä- ja ylityön laskentaan muutoksia tai ylityön perusosan (tuntipalkan) suuruuteen muutoksia?
– Muuttuuko viikkolepokorvauksen laskenta?

Koulutuksessa kerrotaan myös vaihtelevaa työaikaa koskevista lakimuutoksista. Näitä sopimuksia kutsutaan nollatuntisopimuksiksi ja työntekijöitä kutsuttaessa työhön tuleviksi tai keikkatyöntekijöiksi.

Työsopimuslaissa säädetään, missä tilanteissa vaihtelevan työaikaehdon käyttö on kiellettyä. Lisäksi työntekijälle on annettava selvityksiä siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työtä on tarjolla. Työntekijälle on maksettava sairausajan palkka ja irtisanomisajan palkka tekemättä jääneiltä työtunneilta. Palkanmaksun perusteista säädetään jatkossa laissa.

Säännöllisestä työajasta ja lisätyöstä säädetään työaikalaissa. Vaihtelevaa työaikaa noudattava työntekijä voi kieltäytyä työvuoroluettelon laatimisen jälkeen tarjotusta työvuorosta.

Kouluttaja:
Palkkahallinnon asiantuntija Antti Kondelin

OHJELMA
Ilmoittautuminen, kahvitarjoilu ja materiaalin jako klo 8.30
Lounas klo 12.00–13.00
Iltapäiväkahvi klo 14.00
Koulutus päättyy klo 16.00

Uusi työaikalaki
Voimaantulo
Siirtymäsäännökset

Työaika
Työajaksi luettava aika
Varallaolo, päivystys, hätätyö
Säännöllisen työajan järjestäminen ja paikallinen sopiminen
Joustotyöaika
Liukuva työaika
Työaikapankki
Lisä- ja ylityön laskenta ja korvaaminen
Ylityön korvaaminen liukuvassa työajassa
Sunnuntaityö- ja viikkovapaakorvaus
Korvauksien antaminen vapaa-aikana
——————————

Koulutuspaikka:
Scandic Tampere Station, Tampere

Aika:
14.11.2018 klo 9.00–16.00

Hinta:
590 eur
+ alv

Peruutusehdot:
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Peruutuksesta ja 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä muutoksista veloitetaan toimistokuluina 15 % koulutuksen hinnasta. Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Peruutus on tehtävä kirjallisesti.