Eventium järjestää nyt koulutuksen:

Tehokas perehdyttäminen (webinaari)

Tunnin tehokas tietopaketti perehdyttämisestä

 

Hyvän työsuhteen perusta luodaan jo ensimmäisten työpäivien aikana. Tehokas perehdyttäminen on tärkeää sekä työnantajan, että uuden työntekijän kannalta. Perehdyttäminen jää kuitenkin liian usein kiireen jalkoihin, eikä uusi työntekijä saa sitä opetusta ja tukea, jota hän tarvitsee kyetäkseen tarttumaan työhönsä kunnolla.

Parhaimmillaan perehdyttäminen on systemaattista toimintaa, jolla varmistetaan, että uusi työntekijä saa heti työsuhteen alussa tarvitsemansa tiedot ja kontaktit. Tehokas perehdyttäminen lisää tuottavuutta ja vähentää alkuvaiheen vajaatoiminnasta aiheutuvia kustannuksia.

 

Työlainsäädäntö asettaa työnantajalle vastuun perehdyttää uusi työntekijä huolellisesti työhönsä. Esimiehen näkökulmasta tämä tarkoittaa vastuuta perehdyttämisestä, opastuksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja valvonnasta, sekä uuden työntekijän sitouttamista työyhteisöön ja sen arvoihin.

Esimies ei voi delegoida perehdyttämisvastuuta.


Kenelle?

Webinaarimme on tarkoitettu kaikille perehdyttämisestä vastaaville henkilöille, johdolle, esimiehille ja HRD-ammattilaisille.


Hyödyt osallistujille

Tehokkaalla perehdyttämisellä varmistetaan, että uuden työntekijän työ lähtee nopeasti liikkeelle ja työntekijä sitoutetaan heti alusta asti organisaation toimintatapoihin ja arvoihin. Laadukas perehdyttäminen varmistaa myös, että uuden työntekijän ideat ja kehitysehdotukset huomioidaan ja käsitellään huolellisesti. ”Tuoreiden silmien” tuomat näkökulmat kannattaa hyödyntää organisaation kehittämisessä. On myös todettu, että laadukas perehdyttäminen vähentää henkilöstön kiertonopeutta.

Tämän webinaarin avulla:

  • Saat kattavan kokonaiskuvan perehdyttämisen eri osa-alueista sekä niihin vaikuttavista tekijöistä.
  • Ymmärrät, mitä hyvällä perehdyttämisellä voidaan saavuttaa?
  • Opit laatimaan kattavan perehdytysohjelman joka auttaa sitouttamaan työntekijän sekä käynnistämään oman oppimisprosessinsa tehokkaasti.
  • Tunnistat keinoja uuden työntekijän näkemysten hyödyntämiseksi organisaation kehittämisessä.

Lisäksi saat paljon ideoita oman organisaatiosi perehdytystyön kehittämiseksi


Kouluttajatjari-salminen

Rakel Marin ja Jari Salminen (J-Impact)

KTT Jari Salminen, valmentaja ja toimitusjohtaja. Jarilla on yli 25 vuoden kokemus erilaisista johtamistehtävistä. Toiminut muiden tehtävien ohessa yrityskonsulttina vuodesta 1986, ja väitellyt tohtoriksi Turun Kauppakorkeakoulusta vuonna 2000 aiheena muutosjohtaminen ja johtamisviestintä. Jarin osaamisalueet: Strateginen johtaminen ja haastavien muutostilanteiden hallinta, johtaminen ja esimiestyö, johtamisviestintä, tiimityö, työhyvinvointi, tehokkaat toimintatavat ja kiireen hallinta sekä muut ihmisterakel-marinn johtamiseen liittyvät teemat.

KM Rakel Marin, yrityskouluttaja. Rakel on taustaltaan koulutusalan ammattilainen. Hänelle on kertynyt kokemusta haastavista työkaluprojekteista, sisäisten prosessien kehittämisestä, liiketoiminnan kehitysprojekteista sekä koulutusten organisoimisesta. Rakel on toiminut kansainvälisissä yrityksissä IT- konsultoinnin sekä teollisuuden toimialoilla. Rakel on suorittanut projektijohtamisen perustason PRINCE2 Foundation sekä IT palvelujohtamisen perustason ITIL Foundation sertifikaatit. Kasvatustieteen ohella Rakel on opiskellut myös henkilöstöjohtamista ja psykologiaa.


Webinaarin sisältö:

  • Mitä perehdyttämisen suunnittelussa pitää huomioida?
  • Perehdytyssuunnitelman laatiminen
  • Työhön opastaminen käytännössä
  • Kehittymisen seuranta ja palautekäytännöt

Aikaa kysymyksille


Mikä on webinaari?

Webinaari on internetissä toteutettu tapahtuma, johon sekä esiintyjät että osallistujat liittyvät omalta tietokoneeltaan paikasta riippumatta. Pääset mukaan webinaariin klikkaamalla henkilökohtaista osallistumislinkkiä, joka lähetetään sinulle sähköpostitse hyvissä ajoin ennen webinaarin alkamisajankohtaa. Osallistumiseen et tarvitse mitään maksullisia ohjelmistoja. Äänentoistoa varten laitteessasi on oltava kaiuttimet tai kuulokkeet. Mikrofonia tai videokameraa et tarvitse. Voit osallistua webinaariin myös tabletilla tai älypuhelimella.

Toimitamme sinulle tarkemmat lisäohjeet ilmoittautumisen jälkeen ja vastaamme mielellämme kaikkiin mahdollisiin osallistumista koskeviin kysymyksiisi.


Webinaarikoulutuksen hyödyt

Voit osallistua asuinpaikkakunnastasi riippumatta kätevästi internetin kautta tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella.

  • Ei matkustamista ja siihen liittyviä kustannuksia
  • Ei ylimääräistä ajankäyttöä
  • Ei riskiä tilaisuuden sisällön menemisestä ohi esteen sattuessa
  • Mahdollisuus kerrata koulutuksen sisältöä verkkotallenteelta jälkikäteen

Aika ja paikka:

3.11.2016 klo 9 – 10

(voit katsoa myös tallenteena, silloin kun haluat, ihan mistä vain haluat)

Webinaarikoulutuksen hinta:

127 € (+ alv 24 %) / hlö pitää sisällään live- ja webinaaritallenteen sekä koulutusmateriaalin


Täydellinen videotallenne  – kertaa koulutusta niin monta kertaa kuin haluat

Koulutuksen jälkeen osallistuja saa käyttöönsä webinaaritaltioinnin sekä lisäksi koulutusaineiston pdf-muodossa. Tallenne on katseltavassa henkilökohtaisen linkin kautta. Käyttöoikeus on voimassa 6 kk ja se toimitetaan sinulle sähköpostitse noin kolmen arkipäivän sisällä koulutuksen toteutuksesta. Sinun ei siis tarvitse katsoa kaikkia webinaareja samantien, jos olet estynyt.

Eventiumin webinaarikoulutukset toteutetaan Citrix GoToWebinar –järjestelmällä. 

Webinaari vapauttaa – katsele ja kuuntele töistä, kotoa, mökiltä, vaikkapa laiturin nokasta, sinä päätät – tallenteen voit seurata reissun päällä myös ajasta ja paikasta riippumatta.


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

 

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.