fbpx
Ennakkoperintä 2019 (1/2 pv)
Kauppakamarin Koulutus järjestää nyt koulutuksen:

Ennakkoperintä 2019 (1/2 pv)

EUR

11.12.2018, Tiedekeskus Heureka, Vantaa Kuninkaalantie 7, Vantaa 27 marraskuun, 2018 Sampo Korppoo

HR ja henkilöstöhallinto , Lakitieto

Ennakkoperintä 2019 -koulutuksessa käsitellään tärkeimmät vuotta 2019 koskevat lainsäädäntöuudistukset sekä Verohallinnon päätökset sekä tulevalle vuodelle tulevat muutokset. Koulutuksessa kuulet myös 1.1.2019 voimaan astuvan tulorekisterin viimeisimmät kuulumiset.

Ohjelmassa on mm.
• verolainsäädännön muutokset – uudet veroperusteet vuodelle 2019 sekä tuloveroasteikot ja vähennykset
• Verohallinnon päätökset luontoiseduista ja verovapaista matkakustannusten korvauksista, muutokset verokorteissa
• työnantajamenettelyn muutokset
• tulorekisterin käyttöönotto vuoden 2019 alusta alkaen
• Verohallinnon uusia ohjeita

Viime vuoden koulutuksesta sanottua:
• Kokonaisuudessaan kaikki mutta paras oli ehkä ne tulevaisuudessa eteen tulevat muutokset. On hyvä kun tietää niistä jo näin aikaisessa vaiheessa.
• Kiitos, oli taas tuhti paketti vuodenvaihteen asiaa. Hyvin esitetty ja hyvä materiaali.
• Todella selkeä ja vakuuttava, 10+
• Todella selkeä esiintymistyyli, asiat tunteva ja hyvä ulosanti. Pidin todella paljon.

Asiantuntija: Ylitarkastaja, OTK Sari Wulff, Verohallinto

Ohjelma:

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvitarjoilu

9.00
Verolainsäädännön muutokset
• uudet veroperusteet vuonna 2019
• tuloveroasteikot ja vähennykset

Ennakkoperintä 2019
• muutokset verokorteissa
• Verohallinnon päätökset luontoiseduista ja verovapaista matkakustannusten korvauksista

Työnantajamenettely ja sen muutokset
• työnantajamenettelyn muutokset
• työnantajan ja työntekijöiden sosiaalivakuutusmaksut vuonna 2019

Tulorekisteri otetaan käyttöön
• muutokset vuoden 2019 alusta

Ajankohtaista Verohallinnosta
• Verohallinnon uudet ohjeet

Ylitarkastaja Sari Wulff, Verohallinto

12.00 Tilaisuus päättyy

Tarjoilut: Aamukahvitarjoilu klo 8.30 ja kahvitarjoilu 10.30

—————————–

Koulutuspaikka:
Tiedekeskus Heureka
Kuninkaalantie 7
01300 Vantaa

Aika:
11.12.2018 klo 08.45 – 12.00

Hinta:
Jäsenetuhinta: 360 euroa + alv 24 %
Normaalihinta: 460 euroa + alv 24 %

Peruutusehdot:
Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään 4 arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa. Peruutukset on tehtävä kirjallisesti. Esteen ilmetessä voi osallistumisen luovuttaa kollegalle, osallistujamuutokset tulee tehdä hyvissä ajoin ennen tilaisuutta.

Kouluttajan muut kurssit

Samankaltaisia kursseja