
Psyykkinen valmennus työelämässä (1 pv)
597 euroa /hlö + alv
12.09.2023, Sokos Hotel Presidentti, Helsinki
597 euroa /hlö + alv
12.09.2023, Sokos Hotel Presidentti, Helsinki
Ole parhaimmillasi tiukassa tilanteessa
Psyykkinen valmennus tulee työelämään entistä vahvemmin. Myös urheilussa puhutaan yhä enemmän psyykkisestä valmennuksesta. Mitä se tarkoittaa?
Psyykkinen valmennus auttaa pärjäämään paremmin tiukoissa tilanteissa. Työelämässä tilanne voi olla vaikea neuvottelutilanne, muutosneuvottelut tai esiintyminen yleisön edessä.
Meillä jokaisella voi olla erilaisia jumeja ja esteitä, joista itseluottamus ja rentous kärsivät, esimerkiksi:
– liiallinen jännittäminen ennen esiintymistä ja sen aikana, vaikkapa oman projektin esittelyssä
– luurikammo ja pakkien pelko ovat myyjille hyvin tyypillisiä menestymisen esteitä, jotka voivat tehdä työstä hyvin epämukavaa
– esihenkilön työtä voivat haitata esimerkiksi ajanhallinnan ontuminen tai jämäkkyyden puute.
Mikä on tällaisen jumin juurisyy?
Psyykkisessä valmennuksessa keskustelemme, miten jumit eivät enää haittaisi menestymistä. Tavoitteena on, että sinä ja tiimisi pärjäisitte mahdollisimman hyvin. Pääsette parhaaseen mahdolliseen tulokseen ja vieläpä hyvällä mielellä!
Psyykkinen valmennus auttaa sinua löytämään omat vahvuutesi, motivaatiosi ja työsi merkityksen sekä nauttimaan elämästäsi enemmän työssä ja sen ulkopuolella. Menetelmiä ovat muun muassa tavoitteenasettelu, liiallisen jännityksen hallinta ja itseluottamuksen vahvistaminen. Psyykkinen valmennus ei ole terapiaa tai päänsilitystä, vaan hyvin tavoitteellista toimintaa. Saat uusia tapoja suhtautua omaan käyttäytymiseesi ja hyvinvointisi lisäämiseen.
Kenelle:
Valmennus sopii kaikille, jotka kokevat, että paras osaaminen ei pääse esille silloin kun sitä eniten tarvittaisiin.
Hyöty osallistujalle:
1) Opit hyödyntämään ratkaisukeskeisiä työkaluja omien työtapojesi ja ajattelusi kehittämisessä
2) Itsetuntemus, itsetunto ja tilannekohtainen itseluottamus lisääntyvät
3) Saat eväät oman henkilökohtaisen tavoitteen asettamiseen
4) Liiallinen jännitys helpottaa
5) Resilienssi kasvaa eivätkä pikkuasiat enää hetkauta
Kouluttaja
Psyykkinen valmentaja, tietokirjailija Mika Pesonen (KTM) on kokenut ja pidetty valmentaja. Mika on neljättä vuotta yksityisenä valmennusyrittäjänä. Hän tekee noin sata valmennusta vuodessa eri aihepiireistä.
Mika on julkaissut kirjan ”Tunnista tyyppisi – löydä itsesi ja muiden parhaat puolet” (Otava, 2020) yhdessä terapeutti, työnohjaaja Minna Oulasmaan kanssa. Syksyllä 2022 Alma Talent julkaisi Mikan ja Minnan kirjan ”Suoraa palautetta! Viisaan keskustelun käsikirja.”
Vastaavaan valmennukseen osallistuneiden palautteita:
– ”Kiitos, valmennus oli kiva, kun jokainen sai osallistua omilla tarinoilla. Ei ollut tylsää kuin yleensä luennoilla on.”
– ”Opin katsomaan omaa toimintaani kauempaa”
– ”En enää ajattele vaikeita tilanteita epämukavuuden kautta. Uteliaana kohti!”
– ”Tämä ”Kuka sinä olet, mitä sinä haluat”-loru tuntui aiemmin pehmolässytykseltä. Nyt tajuan, miten tärkeää itsetuntemus on. Olisipa tämä valmennus ollut kymmenen vuotta sitten.”
– ”Antoi paljon ajattelemisen aihetta, iso kiitos!”
Aikataulu:
8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9.00 Koulutus alkaa
11.30 – 12.15 Lounas
14.00 – 14.15 Iltapäiväkahvi
16.00 Koulutus päättyy
– Pidämme päivän aikana lyhyitä taukoja sopivissa kohdissa
Valmennuksen sisältö:
– Itsetuntemuksen ja itseluottamuksen merkitys
– Omien rajojen tunnistaminen ja tunnustaminen
– Epämukavuusalueelta uteliaisuusalueelle
– Liiallisen jännityksen taltuttaminen
– Vinkit omatoimiseen harjoitteluun
Koulutuspaikka:
Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, 00100 Helsinki
Ajankohta:
tiistai 12.09.2023 klo 9-16
HUOM. Early Bird – nopean ilmoittautujan etu:
– 100 euroa hinnasta pois, kun ilmoittaudut viimeistään 16.8.2023.
Ei voi yhdistää muihin etuihin
Hinta:
697 euroa /hlö (+ alv 24 %).
Hintaan sisältyy sähköinen koulutusmateriaali sekä koulutuspäivän tarjoilut.
Ryhmäetuhinnat:
657 euroa /hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on kaksi osallistujaa,
597 euroa /hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on kolme tai useampia osallistujia.
Laskutus tapahtuu, kun koulutuksen toteutuminen varmistuu.
Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Jos osallistuminen peruutetaan myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua, veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.
Psyykkinen valmennus työelämässä (1 pv)
597 euroa /hlö + alv
12.09.2023, Sokos Hotel Presidentti, Helsinki