fbpx
Tehokas johtoryhmätyö (1 pv)
järjestää nyt koulutuksen:

Tehokas johtoryhmätyö (1 pv)

790 euroa /hlö + alv 24 %

790 EUR

30.05.2018, Hotel Haven, Helsinki Unioninkatu 17, Helsinki 19 huhtikuun, 2018 Sampo Korppoo

Johtoryhmän tehtävänä on tukea toimitusjohtajaa organisaation johtamisessa. Parhaimmillaan johtoryhmä tuottaa tehokkaasti ideoita ja päätösehdotuksia, hyödyntäen tehokkaasti jäsenten erilaisia näkökulmia ja osaamista. Johtoryhmä on huipputiimi, jonka toiminta tuottaa kollektiivista älykkyyttä ja tätä kautta parempia ratkaisuja. Johtoryhmässä syntyy voimakas yhteinen tahtotila ja jokainen jäsen toteuttaa sovittua strategiaa yhdenmukaisesti omalla vastuualueellaan.

Johtoryhmätyöhön liittyy kuitenkin monenlaisia ongelmia. Tärkeimpiä syitä strategioiden ja muutoshankkeiden epäonnistumiseen on se, ettei johtoryhmässä kyetä muodostamaan selkeää yhteistä tahtotilaa muutostavoitteista ja niiden toteuttamisesta. Monet johtoryhmien jäsenet kokevat myös johtoryhmän kokoukset ajan hukkaamiseksi. Yksi jäsen on vuorollaan äänessä, muiden käyttäessä aikaa sellaisten yksityiskohtien kuunteluun, jotka eivät ole heidän oman vastuualueensa kannalta kovin tärkeitä ja kiinnostavia.

Tehokas johtoryhmätyö muodostaa tärkeän kilpailutekijän. Yritys, joka pystyy valjastamaan johtoryhmän koko potentiaalin käyttöönsä pärjää. Tule mukaan oppimaan, miten oman johtoryhmäsi toimintaa voi tehostaa!

Kenelle?
Valmennus on tarkoitettu kaikille johtoryhmille ja niiden jäsenille, jotka haluavat tehostaa oman johtoryhmänsä toimintaa sekä oppia toimimaan tehokkaasti johtoryhmän jäsenenä.
Järjestämme tästä aiheesta myös yritysten ja muiden organisaatioiden sisäisiä koulutuksia.

Hyöty osanottajalle
Valmennuksessa käymme kokeneen valmentajan johdolla läpi tehokkaan johtoryhmätyön periaatteet sekä käsittelemme toimivaksi koettuja tapoja johtoryhmätyön tehostamiseksi.
Valmennuksen jälkeen osallistujat:
– Tiedostavat tehokkaan johtoryhmätyön periaatteet ja edellytykset
– Osaavat asettaa johtoryhmätyölle selkeät tavoitteet
– Tunnistavat johtoryhmän jäsenten roolit ja vastuut
– Osaavat tehostaa johtoryhmän kokousten sisältöä
– Tuntevat tehokkaan johtoryhmäviestinnän pelisäännöt
– Osaavat soveltaa tiimityön periaatteita oman johtoryhmän toiminnan kehittämiseen

Valmentaja
KTM, kouluttaja Tommi Lindholm on toiminut kansainvälisissä strategisissa, analyyttisissa ja myyntiä tukevissa asiantuntijatehtävissä ICT-teollisuuden, pankkisektorin sekä liikkeenjohdon konsultoinnin parissa. Tommilla on myös kokemusta yrittäjyyden ja innovaatioiden saralta, jossa hän toimi yhteistyössä Vaasa Science Parkin kanssa. Aikaisempina työnantajina ovat toimineet mm. Nokia, Stanton Chase International sekä Nordea Oyj.

Osallistujat ovat kommentoineet valmennustamme muun muassa seuraavasti:
– ”Monet painivat johtoryhmissä samojen asioiden kanssa, toimalasta riippumatta. Suosittelen ehdottomasti tätä koulutusta.”
– ”Hyvä kokonaispaketti. Monipuolinen ja innostava koulutus.”
– ”Mielenkiinto säilyi alusta loppuun! Laadukas! Ammattitaitoista! Rahalle vastinetta!”
– ”Ehdottoman tärkeää tietoa/vinkkejä, jos haluaa menestyä johtamistyössä.”



OHJELMA

08.30 Ilmoittautuminen ja aamiainen

09.00 Tilaisuuden avaus

09.15 Oman johtoryhmän toiminnan tehokkuuden arviointitehtävä

09.30 Mitä johtoryhmätyöllä tavoitellaan?
– Johtoryhmän tehtävä ja tavoitteet
– Mitä hyvällä johtoryhmätyöllä voi saavuttaa?
– Hyvän johtoryhmän ominaisuudet
– Johtoryhmätyön yleisimmät kehittämiskohteet

10.15 Tauko

10.30 Johtoryhmä tiiminä
– Johtoryhmän jäsenten rooli ja vastuut
– Johtoryhmän kehittäminen tiiminä
– Johtoryhmän kollektiivinen älykkyys ja sen kehittäminen
– Erilaisten näkemysten hyväksyminen ja hyödyntäminen
– Yhteisen näkemyksen ja tahtotilan syventäminen

12.00 Lounas

13:00 Tehokas johtoryhmäkokous
– Tehokkaan kokouksen pelisäännöt
– Mitä asioita johtoryhmässä kannattaa käsitellä kokouksessa?
– Erilaiset kokoustyypit
– Yhteisen ajan hyötykäyttö
– Päätöksenteon tehostaminen

14.15 Tauko

14.30 Johtoryhmä strategisen johtamisen näkökulmasta
– Johtoryhmän rooli strategisessa suunnittelussa
– Suunnittelun ja implementoinnin näkökulmien synkronointi
– Sitoutuminen yhteiseen strategiaan
– Strategian ohjaavuus johtoryhmän jäsenten toiminnassa

15.30 Harjoitus: Oman johtoryhmän toiminnan kehittäminen

16.00 Tilaisuus päättyy

Koulutuspaikka:
Hotel Haven, Unioninkatu 17, Helsinki

Ajankohta:
30.5.2018

Hinta:
790 euroa
/hlö + alv 24 %. Sisältää koulutusmateriaalin, lounaan ja kahvitarjoilun.

Alennushinta ryhmille:
Jos yrityksessäsi on useita koulutuksesta kiinnostuneita (väh. 3 hlöä), tiedustele ryhmäalennusta: Koulutustuottaja Sampo Korppoo, sampo.korppoo(at)ratekoulutus.fi, p. 041 5106466.

Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle henkilölle.

Kouluttajan muut kurssit

Samankaltaisia kursseja