Tehokas perehdyttäminen – Auta uutta työntekijää onnistumisen alkuun (1 pv)
10.05.2017, Hotel Haven, Helsinki
10.05.2017, Hotel Haven, Helsinki
Esittely
Hyvän työsuhteen perusta luodaan jo ensimmäisien työpäivien aikana. Tehokas ammattitaitoinen perehdyttäminen on tärkeää uuden työntekijän liittämiseksi mahdollisimman nopeasti tuottavaksi osaksi organisaatiota. Usein perehdyttäminen kuitenkin laiminlyödään tai se hoidetaan epäammattimaisesti. Tehokas perehdyttäminen maksaa itsensä nopeasti takaisin, uuden työntekijän päästessä nopeasti mukaan tekemisen tahtiin. Perehdyttämisellä tuetaan myös uuden työntekijän mahdollisuuksia omaksua haluttu yrityskulttuuri, yhteiset toimintatavat ja sitoumukset. Toisaalta tehokas perehdyttäminen hyödyntää myös uuden työntekijän ”tuoreita silmiä”, ja parhaimmillaan osoittaa sellaisia kehittymisen kohteita, joita pitkään samaa työtä tehneiden henkilöiden on vaikea havaita. On myös todettu, että laadukas perehdyttäminen vähentää henkilöstön kiertonopeutta.
Työlainsäädäntö asettaa työnantajalle vastuun perehdyttää työntekijä huolellisesti työhönsä. Esimiehen näkökulmasta tämä tarkoittaa vastuuta perehdyttämisestä, opastuksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja valvonnasta, sekä uuden työntekijän sitouttamista työyhteisöön ja sen arvoihin. Esimies ei voi delegoida perehdyttämisvastuuta.
Kenelle
Koulutuksemme on tarkoitettu kaikille perehdyttämisestä vastaaville henkilöille, johdolle, esimiehille ja HRD-ammattilaisille.
Hyödyt osallistujalle
Koulutuksessa käydään läpi tehokas systemaattinen perehdytysprosessi, jonka avulla uusi työntekijä saadaan nopeasti tuottavaksi osaksi organisaatiota. Osallistujat kuulevat viimeisimmät tutkimustulokset perehdyttämisestä ja sen hyödyistä.
Koulutuksen käytyäsi:
– Saat kattavan kokonaiskuvan perehdyttämisen eri osa-alueista sekä niihin vaikuttavista tekijöistä.
– Ymmärrät, mitä hyvällä perehdyttämisellä voidaan saavuttaa
– Opit laatimaan kattavan perehdytysohjelman joka auttaa sitouttamaan työntekijän sekä käynnistämään tämän oppimisprosessin tehokkaasti.
– Opit hyödyntämään uuden työntekijän näkemyksiä organisaation kehittämisessä.
Valmentajat
Vastuuvalmenteja KTM, valmentaja Tommi Lindholm on toiminut kansainvälisissä strategisissa, analyyttisissa ja myyntiä tukevissa asiantuntijatehtävissä ICT -teollisuuden, pankkisektorin sekä liikkeenjohdon konsultoinnin parissa. Tommilla on myös kokemusta yrittäjyyden ja innovaatioiden saralta. Aikaisempina työnantajina ovat toimineet mm. Nokia Oyj, Stanton Chase International sekä Nordea Oyj.
Valmentaja, DI Annina Eklund on ennen kouluttajan uraansa toiminut teknologiateollisuuden prosessin kehitystehtävissä ja työskennellyt erilaisten projektien parissa. Hänellä on kokemusta myös pitkäjänteisestä tutkimus- ja kehitystyöstä.
09:00 Ihminen perehdytyksen keskiössä
– Oppimisen mahdollistaminen
– Kuinka kauan perehdytys kestää?
– Vuorovaikutuksen rooli perehdytyksessä
– Aloittamisen vaikeus ja sitä lisäävät tekijät
10:30 Tauko
10:45 Harjoitus: Perehdytysretrospektiivi
11:00 Perehdytysprosessin osa-alueet
– Työn sisäinen malli
– Organisaatio, verkostot ja asiakkaat
– Tuotteet ja palvelut
– Koko työyhteisön ja oman työn tavoitteet
– Prosessit ja käytänteet
12:00 Lounas
13:00 Työhön opastaminen käytännössä
– Opastamisprosessi
– Mentorointi –valmentava ote?
– Kehityspolku ja kehittymisen seuranta
– Palautekäytännöt
Harjoitus: Onnistumisen edellytykset (surveypal)
14:15 Tauko
14:30 Psykologinen sopimus ja sitoutuminen
– Arvot
– Odotukset
– Luottamus
15:15 Oman organisaation perehdytyskäytäntöjen kehittäminen
15:45 Loppukeskustelu
16:00 Tilaisuus päättyy
Koulutuspaikka:
Hotel Haven, Unioninkatu 17, Helsinki
Hinta:
Tilaisuuden hinta on 790,00 /hlö + alv 24 %, joka sisältää koulutusmateriaalin, lounaan sekä kahvitarjoilun.
Peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50% koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle henkilölle.
Tehokas perehdyttäminen – Auta uutta työntekijää onnistumisen alkuun (1 pv)
10.05.2017, Hotel Haven, Helsinki