Infor järjestää nyt koulutuksen:

Uuden ajan esiintymistaidot (1 pv)

Tartu esiintyjänä kiinni tähän aikaan ja varmista paikkasi valmennuksessa!

Omat esiintymistaidot kannattaa päivittää tilanteeseen, jossa moni esiintymistilanne järjestetään jatkossakin etänä tai hybridinä. Tule vuorovaikutteiseen pienryhmäkoulutukseen varmistamaan, että sinulla on tiedot ja taidot hallussa, jotta voit erottautua muista esiintyjistä eduksesi kaikissa esiintymistilanteissa!

Koulutuksemme on sekoitus perinteisiä esiintymistaitoja, joihin lisämaustetta antaa osallistavien menetelmien taito.

Oletko sinäkin kuullut toteamuksen, että paluuta ”vanhan” kaltaiseen työelämään ei ole. Lisääntyneet etätyöt ovat tulleet jäädäkseen, ja niiden myötä esiintymis- ja vuorovaikutustilanteet etäyhteyksin jatkuvat.

Uuden ajan esiintymistaidot pitävät sisällään myös lisääntyneen vuorovaikutuksen yleisön kanssa. Parhain esiintyjä ottaa myös (etä)osaanottajat huomioon.

Miten siis tempaat yleisön mukaasi, oli se sitten silmiesi edessä tai verkon uumenissa? Tai samanaikaisesti molemmissa, hybridinä. Hyvän esiintymisen taustalla vaikuttavat huolellinen valmistautuminen, kohdeyleisön huomioiminen sisällön suunnittelussa sekä osallistavien menetelmien soveltaminen.

Tule koulutukseemme, niin opit uutta tai vahvistat nykyisiä taitojasi.

Esiintymistaitojen arvostus on noussut koronan myötä. Esiintyjän tärkein tehtävä on saada aikaan oma viesti perille, mutta etätöiden lisääntyessä moni on huomannut, että virtuaalisten välineiden kautta viesti laimenee.


Kenelle Uuden ajan esiintymistaidot -esiintymiskoulutus on tarkoitettu?
Koulutus sopii asiantuntijoille, esihenkilöille ja muille vaikuttamistyötä tekeville. Sinulle, joka
– esiinnyt eri tilanteissa niin läsnä, verkossa kuin hybridinä.
– haluat kehittyä innostavana ja vakuuttavana esiintyjänä.
– haaveilet pääseväsi yhden askeleen pidemmälle perinteisistä kalvosulkeisista.
– tavoittelet esiintymiselläsi vaikuttavuutta.
– haluat saada ihmiset toimimaan.

Koulutus toteutetaan luottamuksellisessa pienryhmässä ja sen lopullinen sisältö räätälöidään osallistujien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Toteutamme koulutuksen lähivalmennuksena (elleivät viranomaismääräykset vaadi muuta).


Uuden ajan esiintymistaidot -esiintymiskoulutuksen sisällöt
– Hyvän esiintymisen peruselementit esiintymisjännityksen taklaamisesta hyvään valmistautumiseen ja kohdeyleisön huomioimiseen.
– Mistä syntyy vuorovaikutteinen esiintymistyyli?
– Miten osallistat kuulijoitasi ja estät heidän ajatuksiaan karkaamasta omille teilleen?
– Eri esiintymisen foorumit: f2f, verkko vai hybridi: mikä muuttuu?
– Ennakkotehtävänä valmistelet esityksen, jota haluat koulutuksessa kehittää. Saat tähän tarkemmat ohjeet ennen koulutusta.
– Koulutuksessa pidät oman esityksesi ja saat näkökulmia sen kehittämiseen.


Hyödyt ja tavoitteet
– Saat runsaasti käytännönläheisiä vinkkejä esityksen sisällön rakentamiseen, esiintymistekniikoihin, sisällön elävöittämiseen ja osallistamisen menetelmiin.
– Ymmärrät, mitkä ovat tärkeimmät huomioitavat asiat silloin, kun esiintyminen on livenä, vain verkossa tai hybridimuotoinen.
– Opit, miten innostaa ja vaikuttaa yleisöön, osallistaa heitä esiintymisesi aikana sekä saada ihmisissä muutosta aikaan.
– Saat vinkkejä siihen, miten voit pitää tilanteen hallinnassasi myös yllättävissä tilanteissa.
– Tunnistat esiintymisen ”do’s and dont’s” ja nappaat toimivimmat omaan työkalupakkiisi.
– Pääset itse harjoittelemaan tulossa olevaa esiintymistilannetta tai työstämään jotain jo pitämääsi tilannetta entistä vakuuttavammaksi.
– Saat henkilökohtaista palautetta esityksestäsi sekä konkreettisia ideoita ja työkaluja esiintymisesi edelleen kehittämiseen.
– Vahvistat omaa osaamistasi oppimalla myös muilta ryhmäsi jäseniltä.


Kouluttaja
Kouluttajana toimii innostava ja monipuolinen esiintymisviestinnän superammattilainen Simo Routarinne.
Simo Routarinne on kokenut esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentaja, kansainvälisestikin arvostettu rakentavan vuorovaikutuksen asiantuntija, viisas ja hauska luennoitsija, fasilitoija sekä moderaattori. Lähes 30 vuoden kokemuksellaan ja kannustavalla työotteellaan hän saa lyhyessäkin ajassa ihmiset ja organisaatiot muuttamaan toimintatapojaan sujuvimmiksi edistäen psykologista turvallisuutta, työhyvinvointia sekä tuloksellista vuorovaikutusta ja esiintymistaitoja. Inforin kanssa hän on tehnyt yhteistyötä esiintymisvalmentajana ja tapahtumajuontajana. Simo Routarinne on kirjoittanut kaksi tietokirjaa: Improvisoi! (Tammi 2004) sekä Valta ja vuorovaikutus (Tammi 2007)

Palautteita valmennuksesta ja valmentajasta:
– ”Koulutus ylitti odotukseni kaikin puolin.”
– ”Mielenkiintoinen koulutus ja erinomaisia vinkkejä, kiitos!”
– ”Hyviä vinkkejä esiintymiseen, paljon eri variaatioita.”


Koulutuspaikka:
Töölönlahden koulutuskampus, Mannerheimintie 15, Helsinki.
Tarvittaessa koulutus järjestetään etäyhteyksin.

Ajankohta:
17.5.2022 klo 09.00 – 16.00

Hinta:
Koulutuksen hinta on 790 euroa (+ alv 24 %). Hinta sisältää koulutuksen, materiaalit sekä lähipäivän lounaan ja taukotarjoilut.


Ilmoittautumisen peruutusehdot
Alle 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä perumisista perimme osallistumismaksusta 50 %. Alle 7 päivää ennen koulutusta tehdyistä perumisista perimme osallistumismaksun täysimääräisenä. Mikäli et saavu koulutukseen, veloitamme koko osallistumismaksun ja mahdolliset jo tilatut testit.


 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.